Käymme seuraavassa läpi sairaan kalan tutkimisen. Kaloja tarkkaillaan akvaariossa päivittäin ruokinnan ja muun hoidon yhteydessä (mahdollisuuksien rajoissa). Poikkeavasti käyttäytyvät ja/tai väritykseltään muuttuneet kalat huomioidaan erikseen. Mikäli vaikuttaa siltä, että kala tai kalat ovat sairaita, tarkistetaan saavatko ne olla rauhassa muilta kaloilta. Mikäli muut kalat selvästi näykkivät tai ajavat sairaita, on ne syytä välittömästi eristää erilliseen karanteeniakvaarioon, jossa ne saavat olla rauhassa, ja jossa niitä on helpompi tarkkailla.

Pienikokoisia sairaita kaloja (kuten pieniä kaloja yleensäkään) ei saisi koskaan ottaa kiinni haavilla, vaan tähän tarkoitukseen tehdyllä pyydystyskellolla (näin siis myös akvaarioliikkeissä), johon kalat ajetaan varovasti haavilla. Näin vältytään rikkomasta kalojen ihon limakerrosta. Limakerroksen vahingoittuminen johtaa hyvin helposti bakteeritulehduksiin ja kalan tai kalojen kunnon huonontumiseen entisestään.

Kookkaat kalat on toki pyydettävä haavilla, mutta tällöinkin on erityisesti varottava vahingoittamasta erityisesti sairaan kalan suojaavaa limakerrosta.

Karanteeniakvaariossa tarkastetaan kalan iho, väripoikkeamat ja evien reunat. Monet iholoiset muuttavat ihon pintarakennetta joko pistemäisesti tai laikuttain. Yksisoluidet flagellaatit ja ciliaatit aiheuttavat ihon limakerroksen paksunemista.

Valkea pilkkutautiloinen tunkeutuu kalan ihon pinnan alle, jolloin ihoon syntyy valkea nystyrä.

Itiöeläimet loisivat kalojen eri elimissä. Kuvassa neontetrataudin aiheuttavia Plistophora hyphesgobryconis neontetran selkälihaksessa (nuoli). Loinen saattaa esiintyä joskus jopa seeprakalassa.

Mikäli ulkonäössä ei havaita muutoksia, otetaan kala varovasti märälle (esim. talousparerille). Mahdolliset iholoisnäytteet voidaan ottaa kalaa vahingoittamatta pyyhkimällä veitsen terällä varovasti kalan pitkin kylkeä ja evien tyviä päästä pyrstöön päin. Irronnutta limaa pannaan objektilasille vesipisaraan. Näytettä tutkitaan mikroskoopilla.

Oheisessa kuvassa on keskellä Chilodonella sp. ja vasemmassa ylänurkassa Trichodina ssp. Molemmat ovat yksisoluisia ciliaatteja, jotka käyttävät ravinnokseen kalan limaa ja ihosoluja.

Kidusloisia voidaan saada näytteeksi pumppaamalla vettä pipetillä kalan kiduskannen alle ja imemällä vesi takaisin pipettiin. Tätä toistetaan joitakin kertoja, ja tippa vettä pannaan objektilasille, peitetään peitinlasilla ja mikroskopoidaan. Kuvassa Gyrodactylus sp. kidusmato.

Mikäli syy ei vieläkään ratkea, joudutaan kala ehkä lopettamaan, jotta muut voitaisiin ehkä parantaa. Kala voidaan lopettaa joko nukuttamalla se ensin esim. MS222 valmisteella (pullo kuvassa), jota tosin voi olla vaikeaa saada, tai ensin tainnuttamalla kala (lyömällä) sitä päähän, ja sitten katkaisemalla kalan niska.

Sairaiden kalojen tutkimiseen tarvittavia välineitä.

Pienikokoiset kalat on syytä kuivumisen välttämiseksi avata vedessä.

Ruumiinontelon elimet otetaan esille ja tutkitaan niistä otettuja paloja mikroskoopilla, jolloin mahdolliset sisäloiset saadaan näkyville.

Sappirakosta ja suolen sisällöstä voidaan hakea Sprironucleaus sp. sisälmys-flafellaatteja
Capillaria sp. (Nematoda-)matoja seeprakalan suolessa. Madot on helppo tunnistaa suolessa, miiden vielä elossa ollessa matomaisesta kiemurtelusta.