Sivukartta
Etusivu


Akvaario
Ohjeita
Aloittelijat

Haulla voi hakea sivustossani sanaa tai sanoja;
+kala = Sanan täytyy esiintyä tuloksissa.
-kasvi = Sana ei saa esiintyä tuloksissa.
? mikä kirjain tahansa; * kirjainryhmä
Hakuohjesivulle
Hae sivustosta Netistä
FreeFind
Etusivu Aloittelija Sisältö
Akvaario - ohjeita aloittelijalle
 
  Akvaarion muoto ja koko
Akvaarion sijoittaminen asuntoon
Tausta
Pohja
Tekniikka
Akvaarion sisustaminen
Vesi sekä akvaarion hoito ja puhdistus
Kasvit
Akvaarion kypsytys
Kalat
Kalojen ruokinta ja hoito

Näillä sivuilla pyrin antamaan parhaan tietämykseni mukaisia ohjeita akvaarioharrastusta aloitteleville. Akvaarioharrastus vaatii varsinkin alussa pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Kaikkinainen kiire on pahasta. Kun olet päättänyt hankkia akvaarion ja tuonut sen tyhjänä kotiisi, pitäisi kestää ainakin kuukausi, ennenkuin siinä on kaloja.

Seuraavassa erilaisia ohjeita aivan vasta-alkajillekin. Ylläolevasta "laatikosta" voit valita ohjeita eri aiheista. Tällä sivulla niitä on aivan lyhyesti, mutta kappaleissa olevilla linkeillä saat yksityiskohtaisempaa perustietoa.

alkuun Akvaarion muoto ja koko

Aloittelijan akvaarion tulisi olla vähintään 100 litrainen. Mieluimmin se saisi olla 150 - 250 litrainen. Pienen akvaarion hoitaminen on hyvin vaikeaa; vettä pitää vaihtaa jopa pari kertaa viikossa, mutta silti vain suhteellisen pieni hoitovirhe, kuten liiallinen ruokinta voi johtaa katastrofiin; kalat sairastuvat ja kuolevat. Kalojen sairastumisen ja hoidon olen käsitellyt toisaalla.

Eläinsuojelumääräyksissä suositellaan akvaarion minimikooksi 40 litraa. Tuota pienempien akvaarioiden hoito on melkoista tuskaa lähes päivittäisine vedenvaihtoineen.

Alle 50 litran akvaariot sopivat lähinnä poikasten alkulasvatukseen ja karanteeniakvaarioiksi. Koska akvaarion kaikki mitat kasvavat koon suurentuessa ei kaksi kertaa suurempi akvaario ole kovin paljon puolta pienempää kookkaamman näköinen. Akvaarion sopivimmat mitat ovat pituus 2, korkeus 1 ja leveys (matka kehyksen etureunasta kehyksen takareunaan) 1 (2*1*1 yksikköä). 100 litran akvaario olisi tällöin kooltaan 80*35*35 cm, ja 200 litrainen olisi 100*40*50. Akvaarion perusmuoto on siis suorakaide tai neliskulmainen laatikko

Akvaarion alla tulee olla tukeva alusta. Yli 150 litraiset vaativat jo niitä varten suunnitellun alustan.

alkuun Akvaarion sijoittaminen asuntoon

Akvaarion paras paikka olisi ikkunan vastakkaisella seinällä. Kasvit kasvavat voimakkainta valoa kohti, ja jos ikkuna olisi akvaarion viereisellä seinällä, kasvaisivat kasvit varsinkin kesällä vinosti ikkunaseinää kohti. Kalat eivät kovin voimakasta valaistusta tarvitse, mutta kasveille tulisi valoa olla riittävästi. Siihen tämän päivän valaistustekniikka antaa hyvät mahdollisuudet. Kalojen kannalta olisi parasta ettei akvaarion ohi kuljettaisi, vaan akvaarion edusta olisi avointa oleskelutilaa. Tosin kalat tottuvat jatkuvaan liikkumiseen akvaarion edessä. Akvaarion tarkkailun kannalta muutaman metrin etäisyys olisi paras.

Huollon ja tekniikan kannalta olisi akvaarion vieressä hyvä olla maadoitettu jakorasia, johon saa pistokkeilla kiinni vähintään kolme sähköjohtoa.

Joskus näkee akvaarioita sijoitetun huoneen keskelle "tilanjakajiksi". Kalojen kannalta tämä on huono ratkaisu. Kaloille pitäisi olla suojainen paikka, jossa ne saavat olla rauhassa. Näin on määrätty eläinsuojeluohjeissa. Tämä ei ole mahdollista ellei akvaariossa ole taustaa, jonka läpi ei näy.

Toki on mahdollista sisustaa akvaario siten että siinä on ikäänkuin kaksi etulasia. Akvaarion läpi näkeminen on estetty kasveilla, kivillä ja/tai kannoilla tms. Akvaarion tulee tällöin olla tarkoitukseen nähden riittävän leveä (leveys = etäisyys toisen pisimmän lasin ulkopinnasta toisen pisimmän lasin ulkopintaan). Makuasia tietenkin, mutta akvaarion läpi näkyvät toisessa huoneessa olijat, huonekalut ja somisteet vievät huomiota kaloista.

Suuret akvaariot on syytä sijoittaa niitä varten rakennettujen pöytien tai kaapistojen päälle. Akvaarion ja kaapiston kannen väliin pannaan pehmikkeeksi ja mahdollisia epätasaisuuksia korjaamaan sopiva alusta.

Jo eläinsuojelumääräyksissä sanotaan että akvaariossa tulee olla tarvittaessa kansilasit estämässä kaloja hyppimästä lattialle. Kansilaseja käytettäessä, ne voivat olla kaksiosaiset, jolloin etummainen, kapea osa voidaan nostaa huoltotöiden ajaksi pois. Takimmaiseen leveämpää osaa leikataan nurkista palat pois (ellei näin ole jo valmiiksi tehty) lämmittimen ja sisäsuodattimen sähköjohtoja varten.

alkuun Akvaarion tausta

Akvaarion tausta on erittäin tärkeä, ja siihen on syytä kiinnittää huomiota. Akvaarion läpi näkyvä tapetti on erittäin huono tausta. Kalojen kannalta sillä ei mitään erityistä merkitystä liene, mutta esteettisesti sama tapetti kuin, millä huone on tapetoitu, ei kovin miellyttävä ole. Akvaarion valaistus valaisee myös akvaarion taustaa ja korostaa tapetin kuviointia. Parasta olisikin hakea jokin luontoa vastaava tausta

Tausta voi olla akvaarion sisällä ja/tai sen ulkopuolella. Ulkopuolisissa taustoissa on tärkeää ettei niitä ole valaistu, eivätkä ne korostu liikaa, jolloin kalat eivät myöskään koe niitä turvallisina. Varsin yksinkertainen on akvaarion taakse teipattu sinertävä, harmaa tai ruskea paperi tai kartonki.

Kaupoissa on myynnissä taustakuvia, joita voi erikoisliimalla liimata kiinni takalasin ulkopintaan. Näitä taustakuvia on sekä kallio-, kasvi- ja koralliriutta-painatuksella. Makuasia on sitten kumman valitsee, kuvallisen vai yksivärisen taustakuvan.

alkuun Pohjamateriaalit

Akvaarion pohjalle levitetään joko akvaarioliikkeistä saatavaa hyvin pestyä pyöreäsärmäistä soraa tai hiekkaa. Se kumpaa käytetään on osaksi makuasia, mutta osa kaloista viihtyy paremmin kun ne saavat tonkia pohjaa ja jopa kaivautua siihen. Varsinkin soran tulisi olla pyöreäsärmäistä, jotta kalat eivät vahingoittuisi. Erityisesti monien pohjakalojen tärkeinä tuntoeliminä toimivat viikset voivat vahingoittua herkästi karkeasta sorasta.

alkuun Tekniikka

Toimiakseen trooppinen akvaario tarvitsee tekniikkaa. Teknisiin laitteisiin luetaan valaisin, lämmitin ja suodatin sekä joskin lähinnä koristetarkoituksessa ilmapumppu. Näistä kustakin olen laatinut aloittelijoille oman sivun. Suodattimesta jopa useita sivuja, niin tärkeä aihe se kunnollisesti toimivassa akvaariossa on

Tänä päivänä akvaarion yleisin valaisin on loisteputkivalaisin. Sillä on omat etunsa, mutta myös joitakin haittoja. Lisäksi akvaariovalaisin ja valaistus ovat myös makuasioita, jotka kukin saa ratkoa tykönään. Tällä sivustolla on vain yleisiä periaatteita akvaariovalaisimista.

Nykyään suodatin on yksi akvaarion tärkeimpiä laitteita. Sillä on monia tehtäviä, ja siksi suodattimet voidaan ryhmitellä eri tavoin toimintaperiaatteensa mukaiseti. Monasti eri suodatintyypit sisältyvät yhteen ja samaan suodattimeen eli sen erilaisiin suodatusmassoihin.

Suodattimet voidaan jaotella:

  1. mekaanisiin
  2. biologisiin
  3. kemiallisiin
Lisäksi voidaan mainita erilaiset ilmapumput. Niiden merkitys on nykyaikaisessa akvaariossa lähinnä koristeellisten ilmakuplavanojen muodostajana.

alkuun Akvaarion sisustaminen

Tekstiä 1

alkuun Vesi sekä veden hoito ja akvaarion puhdistus

Akvaarion hoito on pääosin veden hoitoa. Kun vesi on hyvänlaatuista ja akvaarion kalastolle sopivaa, pysyvät kalat virkeinä ja terveinä.

Kaikkea akvaarion vettä ei koskaan vaihdeta kerrallaan. Jos se on pakollista, kuten akvaarion siirtojen ja muuton aikana, täytetään akvaario aluksi vain osaksi ja ilmastetaan sitä, jotta mahdolliset ylimääräiset kaasut poistuvat. Osittainen veden vaihtaminen pitäisi tehdä pienissä alle 100 litran akvaarioissa viikottain tai jopa useammin. Jos kaloja on akvaarion kokoon nähden vähän ja/tai ne ovat pieniä riittänee osittainen vedenvaihto joka toinen tai kolmas viikko.

Viikottaisten vedenvaihtojen yhteydessä puhdistetaan myös akvaarion pohjaa. Huomattavaa: akvaariota ei koskaan puhdisteta kokonaan ellei se ole aivan välttämätöntä jonkin katastrofin jälkeen. Tällaisia ovat helposti tarttuvat parantumattomat kalataudit, muutto ja akvaarion siirrot.

alkuun Kasvit

Tekstiä 1

alkuun Akvaarion kypsyminen
alkuun Kalat

Tekstiä 1

alkuun Akvaarion hoito

Tekstiä 1


alkuunAlkuun

Postia minulle:E-maili-osoitteeni
Kopioi tuosta E-maili-osoitteeni

Vastaan pääsääntöisesti vain sivujeni sisältöä koskeviin parannusehdotuksiin. Muut kysymykset tilisi esittää Aqua-Webbiin.


Päivitetty: 8.11.2006