Akvaarion vesi ei suinkaan ole pelkkää vettä, vaan sillä on monenlaisia kaloille ja kasveille elintärkeitä ominaisuuksia. Aloittelevankin akvaristin on syytä tietää siitä jotain.

Kemiallisesti vesi on palanutta vety-kaasua. Kaksi vetyatomia on muodostanut palaessaan vettä yhtymällä yhteen happiatomiin. Vedyn keniallinen merkki on H ja hapen O. kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista muodostuneen veden kemiallinen merkki on:
H₂O. Alaindeksillä (nyt siis 2) kerrotaan edellä olevan aineen atomien määrä yhdisteessä (sen molekyylissä eli kyseisen aineen pienimmässä osasessa).

Vesi erittäin tärkeä aine kaikelle elolliselle. Siihen liukenee kovin monenlaisia aineita ja yhdisteitä, toisia enemmän, kuten vaikkapa suola ja sokeri; toisia taas vähemmän (esimerkiksi kipsiä) tai erittäin vähän, kuten vaikkapa kalkkikiveä. Veteen liuenneet aineet antavat vedelle erilaisia ominaisuuksia, joihin vedessä elävät eliöt ovat sopeutuneet, tai joutuvat sopeutumaan.

Seuraavassa hieman yleistä veden eri ominaisuuksista. Tarkemmin olen kirjoittanut niistä kussakin kappaleessa olevien linkkien takana.

Akvaarioharrastelussa puhutaan aivan yleisesti pH:sta eli veden happamuudesta, mutta tuo käsite pH on suhteellisen vaikea ymmärtää oikein.

Mitä pH tarkoittaa?
Kemiallisesti puhdas vesi (kahteen kertaan kvartsiastiassa keitetty ja talteen otetusta höyrystä vedeksi jäähdytetty vesi) H ₂O hajoaa itsekseen vähäisessä määrin ioneiksi eli sähköisesti varatuiksi hiukkasiksi. Tällöin saadaan toisaalta hiukkasia, joilla on positiivinen varaus, niitä kutsutaan kationeiksi. Toisaalta syntyy yhtä monta negatiivisella varauksella olevia ioneita eli anioneja. Nämä sähköisesti varautuneet ionit voivat kuljettaa sähköä, niinpä puhtainkin vesi johtaa hieman sähköä (vedellä sanotaan olevan sähkönjohtokykyä, josta tarkemmin alempana.

H⁺-ionit eli vety-ionit (kationit) antavat vedelle sen happamet ominaisuudet. Vastaavasti OH^--ionit (anionit) antavat vedelle sen emäksiset ominaisuudet. Kun molempia on kemiallisesti puhtaassa vedessä yhtä paljon, vesi ei ole hapanta eikä emäksistä, vaan neutraalia.

Molempia ionilaatuja (anioneja ja kationeja) on vedessä aina yhteensä tietty määrä. Tämä määrä on noiden ionien tulo. Jos anionien määrä vedessä muuttuu, niin myös kationien määrä muuttuu siten että niiden tulo (a * b) säilyy vakiona eli aina samana.

Tuo määrä on hyvin pieni:

H⁺ ja OH^--ioneja on vastaavasti kumpiakin 10/1000000 eli 10^-7 eli 10 kerrottuna itsellään -7 kertaa.

Neutraalin veden pH:n arvoksi on sovittu tuo potenssi-luku (-7) käänteisenä eli 7. Siis kun vedessä on yhtäpaljon (10^-7 H⁺ ja OH^-) ioneja, sen pH on 7.

Potenssin määritelmästä seuraa että samankantaisten lukujen potensien kertolaskut ovat niiden yhteenlaskuja (aⁿ* a^m= a^m+n).

Esimerkiksi pH 6 on siten kymmenen kertaa happamempaa kuin pH 7, sillä 10^-6 on 10 kertaa suurempi kuin 10^-7; vastaavasti pH 5 on 100 kertaa happamempaa kuin pH 7.

Veden happamuus ilmaistaa pH asteikolla. Se on logaritminen eli jokainen jakoväli vasemmalta oikealle pienenee aina kymmenellä. Asteikko on vedessä aina välillä pH 1 - pH 7 - pH 14. Siten arvot pH 1 - 7 ovat happamia ja pH 7 - 14 emäksisiä.

Sininen alue = hapan, keltainen alue = neutraali, vihreä alue = emäksinen, punaiset alueet vaarallisia: happo tai emäsmyrkytys.

Veden pH:n muuttamisen olen käsitellyt toisaalla.

Vesi on erinomaisen hyvä liuotin. Luonnossa siihen on aina liuennut kaasuja, orgaanisia ja epäorgaanisia aineita. Sellaisia aineita jotka ionisoituvat joko kokonaan tai osittain, sanotaan suoloiksi.

Karbonaatteja ovat hiilihapon (kem. H₂CO₃) happotähteen CO₃⁼ muodostamat suolat

Esimerkiksi kipsi (eli kalsiumsulfaatti, CaSO4) koostuu kaksiarvoisen metallin eli kalsiumin (kem. Ca) ja rikkihapon (kem. H₂SO⁴) happotähteenä olevasta sulfaatista (kem. SO⁴) , joka ionisoituu Ca²⁺- ja SO₄ ⁼-ioneiksi.

Veteen liuenneet epäornaaniset ja orgaaniset suolat ionisoituvat positiivisiksi kationeiksi ja negatiivisiksi anioneiksi. Ne pystyvät kuljettamaan sähköä. Vedellä on viiden vaikutuksesta sitä suurempi sähkönjohtokyky, mitä enemmän siihen on liuennut suoloja ioneina. Mittaamalla veden sähkönjohtokyky, saadaan kokonaiskuva siihen liuenneiden suolojen määrästä.

Akvaarioon lisätty kalaruoka ja lahoavat kasvinosat sisältävät valkuaisaineita. Ne hajoavat pieneliöstön ja bakteerien toimesta aminohapoiksi. Bakteerit pilkkovat aminohapot pienemmiksi, jolloin syntyy mm. ammoniumia tai emäksisessä ympäristössä ammoniakkia. Typpibakteerit muuttavat ammoniumin nitriiteiksi ja toiset typpibakteerit ne edelleen nitraateiksi. Kasvit pystyvät käyttämään ammoniumia ja niraatteja ravintonaan, jolloin ns. typpikierto alkaa alusta.