Jotta akvaarion vesi ei kovin paljoa muuttuisi kalojen, kasvien, ja pohjan pieneliöstön toimesta, on akvaarion vettä syytä vaihtaa viikottain. Pienissä alle 100 litran akvaarioissa useamminkin. Vettä on syytä vaihtaa noin 50 - 75 % viikottain. Tällöin veden laatu pysyy verraten tasaisena vedenvaihtojen välillä. Akvaario kuormittuu joka ruokintakerralla, ja sen bakteeristo lisääntyy samalla kun niille soveltuvien ravinteiden määrä kasvaa. Tämä korjautuu vain säännöllisillä ja runsailla vedenvaihdoilla.

Poikkeuksen tuohon sääntöön tekevät vain "vanhavesiakvaariot", jotka on huolellisesti pystytetty sitä silmälläpitäen, ettei niiden vettä ole lainkaan tarkoitus vaihtaa. Niissä on runsas kasvillisuus, jota harvennetaan tarpeen mukaan (ravinteita akvaariosta poistuu), suhteellisen vähäinen kalasto (jota siis ruokitaan vähän eli akvaarioon tulee vähän ravinteita) ja runsas aktiiviliete ja bakteerimäärä hajottamassa orgaanista materiaalia (akvaarioon muodostuu enemmän ja enemmän hapekasta sedimenttiä, joka sitoo ravinteita liukenemattomaan muotoon).

Akvaarion vedenvaihtoon liittyy muutamia virheellisiä uskomuksia, mutua ja "urbaanilegendaa". Nämä ovat ilmeisesti peräisin viime vuosisadan alun akvaarion hoidosta, jolloin akvaarion vettä ei saanut vaihtaa, mutta jos sitä syystä tai toisesta jouduttiin vaihtamaan, kuolivat kaikki tai ainakin osa kaloista säännöllisesti. Tämä luonnollisesti vahvisti käsitystä moisen teon vaarallisuudesta. Kun vettä vaihdetaan riittävän usein ja riittävä määrä, ei sen laadussa ehdi tapahtua kovin suuria muutoksia, joten kalat eivät siitä myöskään mitenkään stressaudu. Pitää vain huolehtia siitä että vedenlaatu akvaariossa ja vaihdettavassa vedessä on sekä samanlaatuista että akvaarion kalastolla kaikinpuolin sopivaa. Tähän päästään joko siten että kalasto valitaan raakaveden laadun mukaan tai että raakavedestä (useimmiten kunnallisen vesilaitoksen vesijohtoverkostoon toimittama vesi) tehdään kaloille sopivaa.

Mikä sitten on riittävä vedenvaihtoväli ja miten paljon vettä on syytä kerralla vaihtaa? Tuo tarve on toki mitattavissa, mutta jos siihen tarvittaviin tarkkoihin mittauksiin ei ole mahdollisuutta ryhtyä, on perusteltua vaihtaa ohjeellisesti noin 50-75% vedestä viikottain. Tuolloin vedenlaatu ei ehdi kovin paljoa muuttua eri vaihtokertojen välillä. Vaihtotarpeen mittaamiseen voidaan käyttää akvaarion kalamäärää ja niille viikossa annettua ruokaa (päivittäin annettava ruokamäärä milligrammoina punnitaan), katsotaan paljonko ruoassa on valkuaista fosforia ja typpeä, punnitaan viikossa poistettava (kasvimassa) sekä liete kuivattuna,ja lasketaan vedenvaihtotarve sen mukaan. Jos kalat eivät enä kasva, ne eivät myöskään poista vedestä ravinteita. Vettä on vaihdettava niin paljon että sen ja poistettujen kasvien sekä lietteen mukana poistuu sama määrä ravinteita kuin akvaarioon tulee viikossa lisää. Kasvien suhteen on huomattava että niistä noin 95% on vettä. Huolehditaan siis siitä ettei akvaarion veteen keräänny ravinteita, jotka muuttavat hitaasti veden laatua toiseksi. Eräs mahdollisuus mitata veteen liuenneita suoloja olisi sähkönjohtavuusmittaus. Sähkönjohtavuus kertoo kuitenkin vain vedessä olevien ionien kokonaismäärän, mutta ei kaikkien veteen liuenneiden aineiden määrää.

Kasvittomissa ja vähäkasvisissa akvaarioissa erinomainen vedenvaihtotarpeen ja määrän indikaattori on veden nitraattipitoisuus. Sitä tulee veteen mm. kalojen ruoan sisältämien valkuaisaineiden hajoamisen lopputuotteena hapellisissa olosuhteissa. Valkuaisaineissa on osana myös tärkeää kasviravinnetta, fosforia. Myös fosforin määrää mg/l voidaan käyttää indikaattorina.

Yksinkertaisella matematiikalla voidaan helposti todeta että nitraattipitoisuus putoaa puoleen, kun puolet vedestä vaihdetaan uuteen edellyttäen ettei uudessa vedessä ole lainkaan nitraattia.P> Aloittelija tuskin tuollaiseen puuhaan ryhtyy, joten on syytä pitäytyä tuossa yksinkertaisessa säännössä: 50-75% vedestä vaihdetaan viikottain.

Kuitenkin vesijohtoveden laatu ei kaikkialla Suomessa sovellu sellaisenaan akvaarioon, sillä siihen on vesilaitoksella voitu lisätä mm. klooria tai klooriyhdisteitä. Varsinkin klooriyhdisteet poistuvat vedestä hyvin hitaasti. Myös vesijohtoputkistosta saattaa liueta haitallisia yhdisteitä.

Edellä esitetyt ongelmat voidaan välttää joko kokonaan tai niiden vaikutusta voidaan pienentää, joko seisottamalla ja ilmastamalla uutta vettä useita vuorokausia, tai vaihtamalla vedestä päivittäin noin 10%. Voi toki noudattaa jotain muutakin vastaavaa rytmiä, kunhan vettä vaihdetaan rittävästi ja riittävän usein (käytännössä kokonaisvaihtomääränä siis tuo 50-75% viikottain tai tarpeen mukaan enemmänkin). Se sopii sekä kaloille että kasveille, ja siten vesi uudistuu ja kiertää jatkuvasti luonnossakin (vähän kerrallaan, mutta usein)

Vesijohtovesi saattaa sisältää klooria tai klooriamiinia joskus siinä määrin, että siitä on haittaa akvaarion eliöille. Kloorista on haittaa etenkin jos vettä joudutaan vaihtamaan kerralla paljon. Klooria voidaan kuitenkin sitoa vaarattomaan kloridi-muotoon natriumtiosulfaatilla. Klooriamiinin kanssa reagoidessaan natriumtiosulfaatti muodostaa pieniä määriä ammoniakkia/ammoniumia. Tämä ammoniakki/ammonium hapettuu kuitenkin varsin nopeasti nitriitin kautta nitraatiksi mikäli akvaariossa on hyvin voiva bakteerikanta. Suolasta valmistetaan 10 % varastoliuos puhdistettuun veteen (apteekista). On siis erittäin tärkeää varmistaa että akvaarion biologinen suodatin on riittävän tehokas.

Annostelu: 1 ml varastoliuosta 10 vesijohtovesilitraa kohden.

Tampereen Akvaarioseura ry. pakkaa ja myy natriumtiosulfaattia 100 g erissä. Edellä lainaamani teksti ja käyttöohje on suureksi osaksi seuran sivulta.