Bakteerien resistenssi.

Bakteerien resistenssi

Bakteeritautien lääkitys
Bakteerien resistenssi
Resistenssitestit

Bakteeritautien lääkityksestä

Vastoin yleistä käsitystä antibiootit ja kemoterapeuttisesti vaikuttavat lääkkeet eivät tapa bakteereita sairastuneessa eläimessä. Vain hyvin harvat käytetyt lääkkeet vaikuttavat (käytettävissä pitoisuuksissa) bakteereita tuhoavasti. Useimmat lääkkeet vain ehkäisevät bakteerien kasvua eli niiden jakautumista. Isännän vastustuskyky eli immunologiset reaktiot sitten tuhoavat taudinaiheuttaja-bakteerit.

Kun tauti on edennyt jo niin pitkälle, että sairaan eläimen vastustuskyky on romahtanut, ei antibiooteista enää ole hyötyä, vaan potilas menehtyy.

Bakteerien resistenssi

Aivan viime aikoina on Saksassa löydetty yhä uusia antibiooteille resistenttejä kaloille patogeenejä bakteereita (Ernst, 1996). Resistenssitestein on yhä useammin löytynyt kaikkia antibiootteja kestäviä bakteereita.

Kaloille ja ihmisille tauteja aiheuttavat bakteerit ovat läheistä sukua toisilleen. Ne voivatkin vaihtaa perimänsä resistenssin eli antibioottien vastustuskyvyn toisilleen. Kalojen bakteerien resistenssi voi helposti vaikeuttaa akvaarioharrastajan paranemismahdollisuuksia eräissä bakteerisairauksissa. Mitä useammin antibiootteja käytetään, sitä todennäköisempää on resistenssin muodostuminen.

Tämän vuoksi ei voi riittävän painokkaasti varottaa käyttämästä antibiootteja profylaktisesti eli ennalta ehkäisevästi. Paitsi suoranaista vahinkoa elimille kuten munuaisille, joita jotkin antibiootit saattavat aiheuttaa, edistävät tällaiset summittaiset anbioottiannostelut bakteerien resistenssin muodostumista.

Resistenssitestit

Kun bakteeritaudin aiheuttaja on tunnistettu, voidaan kirjallisuudesta katsoa, mitä antibiootteja sitä vastaan on aiemmin menestyksellä käytetty sekä mitkä taas ovat osoittautuneet tehottomiksi.

Se, että jokin antibiootti on aiemmin osoittautunut tehokkaaksi, ei kuitenkaan vielä ole riittävä peruste antibioottikokeisiin. Tuleekin vielä testata, miten kyseinen antibiootti vaikuttaa käsillä olevaan eristettyyn ja puhtaaksiviljeltyyn bakteeriin. Vain tällä tavoin sekä antamalla antibiootin vaikuttaa riittävän kauan ja riittävän väkevänä pitoisuutena, voidaan sekä estää tarpeeton lääkitys että ehkäistä resistenttien bakteerikantojen syntyminen.

Bakteerien antibioottiherkkyyden testaamiseen on olemassa kaupallisia valmisteita. Voidaan käyttää imupaperikiekkoja, joihin on imeytetty tietty määrä jotain antibioottia.

Bakteeripesäkkeestä tehdään suspensio autoklaavissa steriloituun veteen. Suspensiota levitetään tasaisesti agarin pinnalle petrimaljaan. Lopuksi maljaan asetetaan stanssatut imupaperikiekot.

Maljoja pidetään esim. vuorokausi huoneenlämmössä. Tässä ajassa bakteerit kasvavat näkyviksi pesäkkeiksi.

Vyöhyke, jolla antibiootti estää bakteerin kasvun, osoittaa suoraan kyseisen antibiootin tehokkuuden.

Mahdollisimman alhaisella pitoisuudella syntynyt laajin vyöhyke osoittaa tehokkaimman antibiootin. Antibioottia ei saa lisätä akvaarion veteen, vaan se on joko syötettävä kalalle tai annettava sille ihonalaisena ruiskeena. Pienikokoiset kalat voidaan kylvettää pienessä parin litran akvaariossa, jonka veteen antibiootti on lisätty.

Antibioottikylvyn tulee olla oikean (ohjeen mukainen) vahvuinen ja pituinen, jotta kala ehtii parantua ja immuunisysteemi tuhoaa bakteerit.