Kalojen ruokintaan suositellaan vaihtelua ja usein elävää ruokaa. Niin hyvää kuin elävä ruoka kaloille onkin, sen käytössä on omat vakavat riskinsä. Vaarallisimpia näistä ovat kalojen taudit ja loiset. Osa loisista aiheuttaa kaloille huomattavia kärsimyksiä, eikä tartunnan saaneita kaloja voi aina edes parantaa. Muualla maailmassa suosittujen elävien kalojen käyttö ruuaksi on Suomessa eläinsuojelulaissa kielletty.

Ruotsissa on kehitetty (varsinaisesti kirjoahvenille) soveltuva elävän ruuan korvike, jossa ei ole tautiriskiä. Seoksesta on erilaisia muunnelmia erilaista ravintoa käyttäville kaloille.

Räkmixin resepti on esimerkiksi seuraava:

Ainekset	Levänsyöjät	Tavalliset	Poikaset
Katkarapuja	200 g	500 g	800 g
Vähärasvaista kalaa	-	200 g	200 g
Vihreitä herneitä	1 kg	200 g	200 g
Raakoja kananmunia	-	2 kpl	2 kpl
1 Sitruunan mehu	1	1	1
Porkkanaa	2 kpl	2 kpl	2 kpl
Banaania	1 kpl	1 kpl	1 kpl
ADE-vitamiinia tai nastaavaa monivitamiinia, apteekista	5 tip	5 tip	5 tip
Spirulina-jauhetta	5 ml	5 ml	5 ml
Liivatejauhetta tai liivatelehtiä (4 kpl)	50 ml	50 ml	50 ml

ADE-vitamiinin tilalle käy noita vitamiineja sisältävät monivitamiiniliuos-valmisteet. Näitä vitamiiniliuoksia on koiria ja kissoja yms. lemmikkieläimiä varten ja sopivat räkmixiin. ADE-vitamiini-valmisteessa nuo rasvaliukoiset vitamiinit on emulgoitu veteen, muuta sellaisinaankin ne käyvät, koska räkmix sisältää rasvoja. Vitamiineja kannattaa ostaa vain pienissä pakkauksissa, koska ne vanhenevat ja pelkässä akvaariokäytössä kulutus on suhteellisen vähäistä. Monivitamiinivalmisteissa vitamminit ovat sopivissa suhteissa, eläimille, ja eiköhän se sama suhte ainakin noin suurinpiirtein päde kaloillekin (mutua ;)

Ainesuhteita voi muutella varsin vapaasti (vaakaa ei tarvita!
Vitamiinitipat ovat eläimille tarkoitettuja monivitamiinivalmisteita (apteekista).

Kaikki ainekset jauhetaan lihamyllyssä. Erikokoisilla suuttimilla voidaan jauhaa eri karkeuksia (suhteessa kalojen kokoon).

Tasalämpöisten (lämminveristen) eläinten lihaa ei pitäisi lainkaan antaa, sillä niiden rasvat ovat kaloille varsin vaikealiukoisia. Nämä rasvat varastoituvat kalojen maksaan ja tuloksena on mm. rasvamaksa, kuten vasemmassa kuvassa kalan maksasta tehdyssä näytteessä. Vaaleat alueet ovat rasvoittuneita maksasoluja. Rasva on preparaatin valmistusvaiheissa liuennut pois, mutta sen sijainti solussa näkyy. Oikealla on kuva terveen kalan maksaleikkeestä. Leikkeet on värjätty mikroskooppi-preparaatin valmistusvaiheessa.

Katkaravut ja raaka kananmuna käytetään kokonaisina kuorineen. Kala voi olla esim. pakasteseitiä, silakkaa (perkaamatonta, jolloin monipuolisempaa) tai turskaa yms. Tautivaaran torjumiseksi tuoreet makean veden kalat on syytä pakastaa ja sulattaa vasta ennen seoksen valmistusta. Pakasteet voidaan jauhaa osittain sulaneina ja paloiteltuina.

Vihreät herneet ovat kaupan pakastealtaasta. Pakasteherneet sisältävät vähemmän erilaisia happoja kuin herneet ja ovat siten suositeltavampia. Ne, porkkanan ja banaanin kanssa, sisältävät kivennäisiä, vitamiineja ja kuituja. Porkkanassa ja vihreissä kasviksissa on runsaasti karotenoideja, jotka antavat kaloihin väriä. Sitruunamehussa on c-vitamiinia, tärkeää antioksidanttia, joka ehkäisee myös ruuan hapettumista.

Spirulina on eräs syanobakteeri ("sinilevä"). Sitä myydään luontaistuotekaupoissa, Suomessa lähinnä puristeina. Ne on helppo murskata ja mitata. Yliannostusta on syytä varoa, se voi aiheuttaa mustia, kauan säilyviä mustia laikkuja kaloihin. Se on kuitenkin erittäin tehokas keltaisten ja punaisten värien tehostaja ja monipuolinen ravinnonlisä.

Jotta ruoka ei käytettäessä sotkisi vettä, sidotaan se liivatteella (gelatiinilla).

Liivatejauhe lisätään vähitellen sekoittaen huolellisesti pieneen määrään kiehuvaksi kuumennettua ja vähän jäähtynyttä vettä ja seoksen annetaan tasaantua noin viisi minuuttia. Liivatetta ei saa keittää eikä lisätä kiehuvaan veteen. Se menetetää muuten sitovat ominaisuutensa.

Liivatejauheen asemesta voidaan käyttää liivatelehtiä. Mm leivonnassa käytetty Agar-agar ei sovellu pakastettavan ruuan sitomiseen, sillä se ei kestä pakastusta. Liivatelehdet liotetaan ensin pienessä määrässä kylmää vettä.

Pehmenneistä liivatteista puristetaan vesi pois ja ne (tai -jauhe) lisätään ja liuotetaan tilkkaan kuumaa vettä. Jotta liivate ei hajoaisi (hydrolyysi), liitate-vettä ei saa keittää. Liivatevesi lisätään kädenlämpöiseen räkmix-seokseen ja sekoitetaan nopeasti ja huolellisesti, jotta liivate ei saostu klimpeiksi.

Tero Kankaanperä: "Perusneuvoja liivatteesta:

1) Liivate EI kestä keittämistä!
Veden ei tarvitse itseasiassa edes kiehua kun liuotat liivatteen siihen. Kiehauta vesi hetki etukäteen ja liuota liivate vasta kun olet antanut veden jäähtyä hetken.

2) Liivate hyytyy noin 30 asteessa.
Hyytyminen ei tapahdu salamana vaan huomaat sitä ennen kokkaroitumista ja jähmettymistä. Hyytyminen ottaa aikansa; huoneenlämmössä pitempään kuin jääkaapissa. Hyytymistä ei kannata edistää pakkasessa seuraavan kohdan vuoksi.

3) Liivate kestää huonosti myös pakastamista.
Ei sitä ihan täysin turmele, mutta jokainen jauhopeukalo tietää että liivatteella hyydytetyt leivonnaiset ja ruuat ovat parhaimmillaan ennen pakastamista.

4) Liivate on erinomainen elatusaine.
Eli jätä se huoneenlämpöön pariksi päiväksi ja sinulla on oma bakteerireaktori. Lihaliemen kanssa yhdistelmän päällä kasvatetaan bakteereja.

5) Liivatejauheen ja -lehtien määrän suhde kannattaa tarkastaa paketista tai keittokirjasta. Minäkään en sitä ulkoa muista, mutta se oli jotenkin hiukan hämmentävä. Molemmat on joka tapauksessa sekoitettava huolella nesteeseen kunnes liivate on täysin liuennut ja liuos näyttää tasa-aineiselta."

Valmis seos voidaan levittää esimerkiksi uunipellille asetetun muovikelmun päälle. Pellillisten annetaan ensin hyytyä jääkaapissa useita tunteja. Sitten ne leikata sopivan kokoisiin ruutuihin. Pellillinen pakastetaan. Pakastetusta levystä murretaan leikatut ruudut muovipussiin ja pussi säilytetään pakkasessa. Liivate ei jähmety juuri lainkaan pakastettaessa, vaan viileässä jääkaapissa.

Voidaan käyttää myös tiiviisti sulkeutuvia "Minigrip"-pusseja, jotka täytön jälkeen puristetaan litteiksi ja noin suklaalevyn paksuisiksi. Pakastuksen jälkeen pussi otetaan lämpimään ja sen osittain sulattua voidaan pussia sopivasti vääntelemällä murtaa räkmix-levy sopiviksi kerta-annoksiksi, minkä jälkeen pussi pannaan uudelleen pakkaseen. Palasia sulatetaan tarpeen mukaan ja annetaan kaloille.

Eräs mahdollisuus on valmistaa varsin sakeaa perusruokaa ja pakastaa se ilman liivatetta tai agaria. Vasta kerrallaan tai parin päivän aikana käytettävä ruokamäärä sulatetaan ja lämmitetään noin 50 - 60 asteiseksi ja tähän lisätään sulatettu ja saman lämpöiseksi jäähdytetty liivate tai agar. Tällöin agar on käytettävissä. Se ilmeisesti sulaa kalojen ruuansulatuselimistössä paremmin kuin liivate.