Kun kalat jonain aamuna "roikkuvat" veden pinnassa ja "haukkovat happea", on varsin yleinen käsitys että vedessä ei ole riittävästi happea. Näin voi usein ollakin, mutta ei aina. Kyseessä voi myös olla myrkytys, jolloin kalat eivät pysty kunnolla hengittämään. Usein tällaisena hetkenä on myös kiire lähteä, eikä aikaa juuri ole käytettävissä tilanteen korjaamiseksi.

Tällöin kannattaa ensin ottaa happinäyte (alla) ja sitten tehdä pikaelvytys. Tämän jälkeen ei enää ole erityistä kiirettä.

Kalat ovat äärimmäisen stressautuneita hapen käydessä vähiin. ne joutuvat käyttämään kaikki voimavaransa hapen saantiin. Aivan pintakalvon alla happea on eniten, mutta sen liukeneminen on hyvin hidasta varsinkin vedessä samanaikaisesti on runsaasti hapen kulutusta, jolloin happea ei kerta kaikkiaan ehdi liueta tarpeeksi. Usein akvaristi tällöin tekee paniikkimaisesti pari karkeaa virhettä lisäksi:

1) Käynnistetään ilmapumppu pumppaamaan veteen lisää happea. Tämäkään ei kuitenkaan heti riitä, mutta panee veden kovaan virtaukseen, jolloin kalat joutuvat lisäksi painiskelemaan virtaustakin vastaan, mikä stressaa niitä entisestään. Happea ei kuitenkaan tälläkään menetelmällä saada kovin nopeasti lisää veteen.

2) Vettä vaihdetaan. Sekin vie kuitenkin aikaa, eikä auta kaloja useaan minuuttiin yhtään. Ensin vettä valutetaan pois, ja vasta sitten uuden veden lisäyksen aikana happipitoisuus vähitellen paranee, ja samalla veden laatu muuttuu, mikä taas stressaa kaloja.

Kumpikaan edellisistä keinoista ei siis ole hyvää ensiapua hapen vähyydestä, sen puutteesta tai jostain myrkytyksestä johtuvissa hengitysvaikeuksissa.

Tärkeintä on antaa akvaariolle nopeasti ja välittömästi ensiapua.

Tilanteen rauhoituttua vaihdetaan runsaasti vettä sekä selvitetään mahdollisen myrkytyksen syy(t).

Seuraavassa esitän akvaarioveden happipitoisuuden karkean määritysmenetelmän. Menetelmän alkuosa on vesilaboratorioissa käytettävästä happipitoisuuden määrittämisestä titraamalla. Tämä tässä esitetty karkea menetelmä antaa vain suuntaa antavia tuloksia, mutta akvaariokäyttöön ne ovat kuitenkin täysin riittävät: jaottelu on suunnilleen seuraava:
1) happea on kaloille riittävästi,
2) happea on jonkin verran,
3) kalat kärsivät hapen puutetta ja
4) happi on lopussa.

Happipullo täytetään lappoamalla akvaariosta letkulla vettä happinäytepulloon noin kolme - neljä kertaa pullon tilavuus, siten että letku ulottuu lähelle pullon pohjaa. Vettä menee luonnollisesti yli, ja ylimäärä valuu alla olevaan vatiin tai ämpäriin. Varovaiset voivat lisäksi panna vaikka vanhan sanomalehden lattialle. Pullo siis täytetään tahallaan yli, kunnes kaikki ilmakuplat ovat poistuneet. Lopuksi letkua litistetään, jotta veden tulo hidastuu, ja letku vedetään pois näytepullosta ja akvaariosta.

Näytepulloon lisätään varovasti 1 ml mangaanikloridiliuosta, siten että pipetin kärki on juuri ja juuri näytepullon suulla; ei tipoittain, vaan koko 1 ml kerralla. Samoin heti perään 1 ml emäksistä kaliumjodia ja pullo suljetaan. Koko tämän toimenpiteen ajan pulloa pidetään vadin tai ämpärin päällä.

Pullo ja ämpäri viedään kylpyhuoneeseen, vessaan tms., jossa välineet huuhdotaan runsaalla vedellä. Samalla huuhdotaan suljettu happinäytepullo ulkopuolelta, ja pannaan johonkin sopivaan pimeään paikkaan odottamaan pulloon muodostuneen sakan laskeutumista.

Varsinainen happipitoisuuden määrittäminen on hyvin yksinkertaista. Pulloon muodostuneen sakan väri arvioidaan. Mitä tummemman ruskeaa sakka on, sitä enemmän akvaariossa on liuennutta happea. Vaalea teen väri kertoo hapen olevan vähissä ja täysin valkea sakka kertoo ettei vedessä enää ole liuennutta happea lainkaan. Turvallista on laihan kahvin värinen ja sitä tummempi sakka. Värin oppii tunnistamaan muutaman harjoittelun jälkeen.