Sivuston teko on kesken

Matojen suku- ja lajirikkaassa ryhmässä on paljon erilaisia kalojen ja muiden eläinten loisia. Loismatoja on kaikissa elimissä sekä vapaasti liikkuvina että koteloituneina. Osa siirtyy suoraan kalasta toiseen munina tai toukkina, kuten kuvan Camallanus cotti. Osa leviää munina ja osa toukkina, kun ensin kala syö madon saastuttaman väli-isännän. Osalla loismadoista on varsin monimutkainen elinkierto useine eri isännissä loisivine toukkavaiheineen. Kala on joidenkin lajien pääisäntä. Monet lajit, kuten ihmisen lapamato taas edellyttävät että lämminverinen isäntä syö kalan (tavalla, jossa toukka säilyy hengissä). Kotilot voivat toimia loismatojen väli-isäntinä, joten niiden tuomista luonnosta akvaarioon, jossa on tarkoitus pitää kaloja, tulee välttää. Cyplops-suvun vesikirput ja Gammarus-suvun äyriäiset ovat nekin loismatojen väli-isäntiä. Siis tiettyä varovaisuutta on syytä noudattaa elävää ruokaa kaloille annettaessa.

Oireita on kovin monenlaisia ja kullekin matoryhmälle aina tyypillisiä.

Kaloissa matoja saattaa olla sekä eri sisäelimissä, suolessa, lihaksistossa ja kiduksissa.

Osa madoista on häädettävissä matolääkkeillä, mutta osa madoista jatkaa kasvuaan kalassa, kunnes kala kuolee. Tällaiset loiset eivät kuitenkaan tartu kalasta toiseen (madon kehittyminen edellyttää yleensä, että jokin lämminverinen eläin syö loisitun kalan.

Monet matojen aiheuttamat taudit ovat hoidettavissa kaupallisilla lääkkeillä. Eri matoryhmille ovat omat lääkkeensä, joten ensin on syytä tehdä diagnoosi ja varmistua tiehytmatojen esiintymisestä.

Ennalta ehkäisy onnistuu välttämällä loisittujen kalojen hankkimista, riittävällä (3 - 4 viikon karanteenilla) ja välttämällä sellaisen elävän ruoan antamista, jossa voi olla matojen toukkia tai munia mukana.