Alkusivu - Taudit - Siimaeliöt

K.

Flagellaatit eli siimaeliöt akvaariokalojen loisina

Ichthyobodo negator
Spironucleus, ja muut suolisto-flagellaatit
Protoopalina
Cryptobia
Trypanosoma ja Trypanoplasma

Monesti kalojen huomaa nykivän eviään ja yrittävän ikäänkuin hangata niitä. Kalat voivat myös "vilistellä" kasvien, pohjamateriaalin, kivien ja muiden esineiden pintaa pitkin. Jokin ärsyttää tällöin niiden ihoa; kalat pyrkivät "raapimaan itseään". Ärsyke voi olla vedenlaadussa (pH, jokin myrkky tai voimakas sameus tms.

Syynä voivat olla myös ihmisen paljaalle silmälle näkymättömät loiset. Runsaina kalojen pinnalla esiintyessään ne voivat aiheuttaa ihon samentumista.

Kalojen ihon laikuttaista samentumista voivat aiheuttaa varsin monet eri syyt. Monet yksisoluiset loiset elävät kalan iholla käyttäen ravinnokseen ihon limaa, soluja ja solunesteitä.

Siimaeliöitä esiintyy sekä iholoisina kalan ihossa, evissä ja kiduksissa että myös sisäloisina niiden ruoansulatuselimistössä.

Ichthyobodo negator

Kalojen ihon yksisoluisista loisista pienimpiin kuuluva Ichthyobodo negator (syn. Costia necatrix) "pieni ihonsamentaja" (Varjo, 1982) on kooltaan enintään 10-20 kertaa 6-10 mikromyytä (Mehlhorn, 1992). Loisella on kaksi siimaa l. flagellaa, joita huiskimalla se liikkuu. Costialla on kaksi esiintymistapaa: joko vapaasti uiva tai kiinnitarttunut. Kalan ihon soluun kiinnittyneenä ollessaan loinen tunkee soluhaarakkeitaan kalan ihon soluun ja imee solunesteitä. Loinen lisääntyy kahtia jakautumalla, ja leviää kalasta toiseen kosketustartuntana.

Bakteerit ja sienet tarttuvat helposti sekundaarisina vahingoittuneeseen ihoon (Järvi, 1971). Ichthyobodo necator voidaan torjua erilaisilla kaupallisilla akvaarion hoitoaineilla.

Octomitus, Hexamita ja Spironucleus

Kalojen suolessa ja sappirakossa tavataan silloin tällöin erittäin nopealiikkeisiä siimaeliöitä. Niitä on todettu varsin monista kaloista. Varsin usein niitä on kirjoahventen suolessa (lehtikalat ja kiekkokalat näyttävät kärsivän niistä huomattavasti). Hexamita- ja Spironucleus- sukujen flagellaattien on epäilty olevan vähintään osasyynä kirjoahventen ja eräiden muidenkin kalojen (labyrinttikalat) reikätautiin (saks. Lochkrankheit, engl. Hole in the Head Disease, ruots. Hålsjuka).

On kehitetty teoria, jonka mukaan kalan suolessa normaalisti elävät Spironucleus-loiset jostain syystä lisääntyisivät massiivisesti ja jotenkin tunkeutuisivat kalan suolen läpi verenkiertoon sekä sieltä edelleen kalan kylkiviiva-aistinkuoppiin. Näistä kuopista tai taudin oireina ilmestyvistä rei'istä on eristetty ajoittain mm. flagellaatteja ja muita "mädänsyöjiä".

Reikätaudin aiheuttajaksi on myös esitetty joidenkin ravinteiden ja vitamiinien puutetta tai vähyyttä. Osatekijänä nämä voivat hyvinkin tulla kyseeseen. Ilmeisesti reikätaudin varsinaista aiheuttajaa ei kuitenkaan vielä tunneta. Kyseessä on ilmeisimmin eri tekijän aiheuttama oireyhtymä. Reikätaudin ulkoiset oireet (reiät) voidaan lääkkeellä parantaa, varsinaisesta taudista päästäneen eroon vasta kun kalan elinympäristö on optimaalinen.

Hexamita voidaan todeta mikroskopoimalla kalan tuorettaulostenäytettä. Loinen tunnetaan tyypillisestä vilkkaasta liikkeestään ja muodostaan. Erikoisvärjäyksellä saadaan myös siimat näkymään.

Hexamita aiheuttaa tulehduksia kalan sappirakkoon ja suoleen. Bakteerit voivat helposti infektoida vaurioitunutta sappirakon ja suolen seinää. Tämä saattaa olla osana myös reikätaudin synnyssä. Runsaina esiintyessään loiset kuluttavat osan kalan ravinnosta, mikä edelleen heikentää kalaa.

Protoopalina sp.

Protoopalina tai Protopalina (molempia muotoja nimestä esiintyy kirjallisuudessa) kuuluvat Opiliniideihin. Nämä ovat varsinaisia jättiläisiä flagellaattien joukossa, sillä ne voivat olla jopa 0,1 mm pituisia. Lukuisat flagellat ovat joka puolella solun pintaa,

Schubert on löytänyt loisen kiekkokaloista. Eläimen nimeksi on annettu Protoopalina symphysodonis. On jossain määrin epävarmaa, onko Protoopalina varsinainen loinen, koska se on lähes aina esiintynyt yhdessä muiden suolistoloisten kanssa.

Eläimen solussa on lukuisia rakkuloita, ja kaksi noin yhtäsuurta tumaa. Loinen ottaa ravintoa koko solupinnan kautta, joten varsinaista solusuuta sillä ei ole (Untergasser 1989).

Opaliinat lisääntyvät jakautumalla pitkittäin, Molemmat syntyneet tytärsolut ovat aluksi alkuperäistä kapeampia.

Cryptobia

Cryptobia branchialis elää kalojen kiduksissa ja aiheuttaa kidusten limoittumista ja pahoissa tapauksissa verenvuotoa.

Cyptobia iubilans puolestaan elää solunsisäisenä vatsan, suoliston ja maksan soluissa. Alkuvaiheessa tämäkin loinen saattaa aiheuttaa kaloille rihmamaisen ulosteen.

Trypanoplasma, Trypanosoma

Trypanosoma ja Cryptobia (aiemmin Trypanoplasma) ovat flagellaatteja, joita esiintyy kalojen veressä. Ne aiheuttavat "unitautia", jolloin kala on laiska ja ikäänkuin nukkuu. Sairaiden kalojen kidukset ovat vaaleat, ja silmät ovat painuneet kuoppiinsa. Loinen voidaan todeta joko mikroskopoimalla kalasta otettua verinäytettä tai tuoretta munuais-kudosnäytettä. Taudin parannuskeinoja ei tunneta. Lajeja on runsaasti ja niiden erottaminen toisistaan vaatii spesialistia. Loinen leviää kalasta toiseen pääaiassa verta imevien kalajuotikkaiden välityksellä.

Tässäkin on kyseessä kalasairaus, jollainen pitää torjua jo maahantuontivaiheessa. Tauti ei ilmeisesti kuitenkaan meillä leviä kalasta toiseen, sillä se siirtyy pääasiassa kalajuotikkaan (esim. Piscicola tai mahdollisesti muidenkin kalasta verta imevien loisten välityksellä. Kalajuotikas ja muut vertaimevät loiset on syytä poistaa kaloille annettavasta elävästä ruuasta. Luonnosta pyydetyn ruoan mukana ne voivat helpostikin päästä akvaarioon. Tehokas torjunta on elävän ruoan pakastaminen; ja sen tarjoaminen sulatettuna kaloille.