Antibioottikäsittelyistä ja muista lääkkeistä on tässä ryhmässä mycobakteereita
lukuun ottamatta hyötyä, jos ne tehdään oikein. Tepsivät lääkkeet ovat lähes poikkeuksetta reseptipakon alaisia.
Konsultointi eläinlääkärin kanssa on siis tehtävä ensin. Tällöin on syytä selvittää mistä bakteereista tai mistä
bakteeritaudista on kysymys. Käytettävän antibiootin tehosta on aina ensin varmistuttava resistenssitestillä.
Antibioottia ei saa lisätä veteen, vaan se on annettava kalalle ruiskeena.
Nämä bakteerit vaativat lisääntyäkseen eläviä isäntäsoluja tai tiettyjä kudosnesteitä, kuten verta tai
seerumia.
Lääkekuuri riittävän väkevänä ja riittävän kauan heikentää ja vähentää bakteerien määrää kaloissa niin paljon,
että immuunireaktiot tuhoavat loputkin bakteereista.
Jotta lääkepitoisuus voidaan pitää riittävän korkealla, tulee lääkityksen tapahtua karanteeni- tai
"sairaala-akvaariossa". Lääke voidaan antaa joko suoraan veteen pitkäaikais-kylpynä tai jos kala syö, ruuassa.
Käytetyn suodattimen tulee olla sellainen ettei se sido tai hajota lääkettä. Sellainen on esimerkiksi puhdas
mekaanisesti toimina vaahtomuovipatruuna ja ilmapumppu.
Vakavien epidemioiden yhteydessä kannattaa harkita kaikkien kalojen lopettamista akvaarion ja sen välineiden
desinfiointia sekä kasvien uusimista ja uusia kaloja, sillä vakavat taudit ovat muutoin kokoajan läsnä ja
kalojen tilapäisenkin stressin tai vahingoittumisen jälkeen epidemian uudelleen puhkeamisen vaara on todellinen.
Erityisesti itiöitä muodostavien bakteeritautien jälkeen on syytä miettiä, sillä itiöiden poistaminen vaatii
todella kovia menetelmiä.
