Tanganjikajärven vesi on erittäin kirkasta (näkyvyyttä veden alla on helposti jopa yli 20 metriä, ja vesi lisäksi lähes väritöntä. Kauempana rannasta näkyy veden alla joka puolella sinisyyttä. Akvaarion taustaksi sopii siksi erinomaisesti kaupoissa yleisesti myytävä läpikuultava sininen tarrakalvo. Sen kiinnittäminen akvaarion takalasin ulkopintaan tasaisesti on erittäin siistiä ja helppoa, kun käytetään apuna ruiskupulloa (yleinen kotona kukkien suihkuttamisessa ja mm. silitettävän pyykin kostuttamisessa). Pullo täytetään puhtaalla vedellä, johon lisätään hieman tiskinpesuainetta (Fairyä). Takalasi ja tarrapinta suihkutetaan märiksi, jolloin tarra on helppo kiinnittää ja irrottaa, kunnes se on kauttaaltaan tasaisesti ja ilman kuplia kiinni lasissa. Kuivauslastalla tai sienellä kiinnitetään kalvo paikoilleen ja veden haihduttua tarra on kunnolla paikoillaan.

Kotilokutijat ovat kovia kaivamaan pohjaa. Usein ne haluavat kääntää kotilon suuaukon haluamaansa asentoon, minkä ne tekevät kaivamalla. Siksi pohjalle tulee levittää hienoa (hiekkapuhallus) hiekkaa. Hiekka tasoitetaan sopivasti, sillä kalat kyllä muokkaavat pohjasta mieleisensä. Hiekkaa on syytä lisätä suhteellisen paksu kerros, jotta akvaarion pohjalasi ei kovin helposti tule näkyviin kalojen kaivaustoiminnan seurauksena.

Pienikokoisina kotilokutijat eivät paljon syö eivätkä ulosta, joten suodattimeksi riittää sisäsuodatin. Myöskään virtauksesta nämä kalat eivät pidä. Riittä jos suodatin pyörittää akvaarion veden teotiassa pari kertaa.

Valaisimeksi sopii hyvin loistelamppu, ja veden syvyyttä voi jäljitellä jollain sinertävällä valolla.

Veden sopiva lämpötila on 25 - 28 astetta C, joten lämmittimen tarpeen ratkaiseen sekä lämmittimen luovuttama lämpö että huoneen lämpötila. Tuossa syvyydessä on järvessä noin 25 - 26 astetta lämmintä.

Pohjalle voidaan somisteeksi rakentaa kiviröykkiö ja/tai sijoittaa muutamia hiekkaan hautautuneita kiviä. Koska kalat kaivelevat kovasti, pitää kivet asetella suoraan pohjalasin päälle siten etteivät ne pääse keikkumaan. Valkeita stryroksin kappaleita ei kivien alle pohjalasin suojaksi voi asentaa, sillä kalat kaivavat ne esiin. Jotkin ohuet muovilevyn palaset sopinevat paremmin tuohon tarkoitukseen. Varsinaiset somisteet akvaarioon ovat sopivan kokoiset ja muotoiset kotilonkuoret. Luonnossa ne ovat pääasiassa Neothauma tanganyicense-kotilon tyhjiä kuoria. Niitä ei Suomessa juurikaan ole saatavilla, mutta onneksi elintarvikekaupoissa yleisesti myynnissä olevat (ja Suomessakin viljellyt) syötävän etanan kuoret käyvät hyvin korvikkeeksi kalolle. Niitä tulee olla runsaasti eli reilusti enemmän kuin kaloja, jotta kaikki halukkaat saavat mieleisensä reviirin.

Tanganjikajärven vesi on kovaa ja emäksistä. Sen karbonaattikovuus on niin suuri että kalkkia saostuu kiviin, kotiloiden tyhjiin kuoriin sekä hiekan ja liejun sekaan. Helpoimmin tanjanjika-akvaarioon sopiva vesi voidaan valmistaa joko sekoittamalla vesijohtoveteen akvaarioliikkeistä saatavia suolaseoksia (jotka tosin maksavat jonkin verran) tai valmistamalla suolaseos itse.

Vaikka kalat ovat pienikokoisia, ja akvaarion kuormitus siksi melko vähäinen, on akvaarion vetä vaihdettava noin viikottain ja neljäs- kolmasosa kerrallaan. Vedenvaihtojen yhteydessä lisätään veteen suolaseosta, joll asäädellään veden kokonais- ja karbonaattikovuus sekä pH automaattisesti. Ciklidistit hankkivat suolat yhteistilauksena ja sekoittavat suolat omakustannushintaan valmiiksi siitä kiinnostuneille seuran jäsenille.

Luonnossa kotilonkuorivyöhylleet ovat noin 10 - 20 metrin syvyydessä eli suurimpienkin myrstymaininkien ulottumattomissa. Näin syvällä ei kasva korkeampia kasveja, joten ne eivät myöskään kotilobiotooppiin kuulu, muut asilti niitä voi siellä pitää. Ainoana Tanganjikajärven kasvina kyseeseen tulee karvalehti eli Ceratophyllym demersum. Karvalehti ei kiinnity pohjaan vaan toisin kuin Tanganjikajärvessä kelluu vedenpinnan alapuolella. Se varjostaa akvaariota sopivasti, mutta ei häiritse kaloja eikä vie niiltä uintitilaa. Myös vallisneriaa voi yrittää, mutta todennäköisesti se kaivetaan juurineen irti pohjasta.

Kalasto on kotilokutijoita, joista osa lajeista on pienikokoisia ja osa kookkaampia.

Neolamprologus multifasciatus
Lamprologus ocellatus
Lamprologus brevis

Neolamprologus multifasciatus yhdyskunta tulee toimeen jopa 50 - 100 liran akvaariossa, mutta muille akvaarion tulee olla kookkaampi. Tämän biotoopin kalat järjestelevät ja siirtelevät kotilonkuoria, joita ne pitävät territorionsa (oman alueensa) keskipisteinä. Ne laskevat munansa kotilonkuoriin, jota ne vartioivat.

Mieluiten näitä kaloja pidetään lajiakvaariossa, koska ne häiriintyvät helposti muiden kalojen liikkeistä kotiloiden läheisyydessä.

Hieman edellistä kookkaampi on Lamprologus ocellatus. Se on myös hieman värikkäämpi. Kuva kalasta. Tätä kalaa on syytä pitää pareittain, sillä se on varsin aggressiivinen.

Luonnossa kotilokutijat syövät pieneliöstöä, mutta akvaariossa niille sopivat monet hiutale- ja pakasteruoat.

Kalat kutevat kotilonkuoriin, joissa myös poikaset hoidetaan uimakykyisiksi. Vasta kun poikaset osaavat uida kunnolla ne tulevat esiin kotilokuorista. ne ovat tällöin riittävän suuria pystyäkseen syömään vastakuoriutuneita Artemia salinan nauplius-toukkia.